Olen ollut TradeTrackerin käyttäjä jo muutaman kuukauden. Olen myynyt tuotteita yli 300 euron arvosta. Seuraava maksu on kuitenkin alle kymppi. Onko niin, että TradeTracker ei ole kaikkein nopeimpia maksajia.
Silti olen TradeTrackeriin erittäin tyytyväinen. Muistan kuinka alussa TradeTrackeria ja TradeDoubleria opetellessa, Tracker tuntui paljon helpommalta ohjelmalta kuin Doubler. Kohta taitaa olla päinvastoin!
TradeTracker onneksi tuo koko ajan hitaasti mutta varmasti minulle rahaa. Ainahan rahaa voisi ansaita internetissä enemmänkin. Pitäisi löytää sopiva aihe, mistä kirjoittaa ja jossa olisi sellaisia lukijoita, jotka haluavat ostaa jotain internetistä. Ja kun he ostavat tuotteet minun sivustollani olevan mainoksen kautta, rahaa tulee myös minulle.
Internetissä voi ansaita rahaa. Moni ansaitsee vähän satasen tai vähän enemmän kuten minä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Mutta meitä, jotka jotain saamme esimerkiksi näyttämällä AdSense -mainoksia tai TradeDoublerissa tai TradeTrackerissa, on jonkun verran olemassa. Ja ainahan meillä on suuret unelmat: ehkä kohta tapahtuu jotain, voin jättää arkityön ja keskittyä elämään bloggaajana, jota eivät kellokortit häiritse.
Haluatko rikastua? Kiinnostaako rahan hankkiminen? Toivoisitko suurempaa tiliä? Etsitkö osa-aikatyötä? Tutustu rahan saamiseen blogin avulla tästä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti